| Piilosta
tarkkaileva romantikko ja ahneuden ajan kärkevä satiirikko.
Heinosen tuotanto on nopeasti katsottuna
häkellyttävän bipolaarista. Toisaalta hän tuottaa
runollisia, herkkiä, sisältäpäin pursuavia kuvauksia
paikoista luonnossa. Nuo teokset voivat olla kuin sadun menninkäisen
laaksosta, piilossa pahalta reaalimaailmalta. Vastakohtana hän
toisaalta tuottaa hyvin aikaansa seuraavaa kärkevää
satiiria nykymaailmasta, missä hän käyttää
poliitikkoja ja ajan kohuhenkilöitä hyvin rankkojen rinnastusten
ja metaforien kera.
Äärimaailmojen välimaastoon
jäävät muotokuvat ihmisistä ja hevosista. Hän
on toiminut paljon hevosten parissa, joten ei ole yllättävää
se, että hänen hevosia esittävissä muotokuvamaalauksissaan
on poikkeuksellista sielukkuutta ja läheisyyttä.
Hänen tuotantoonsa kuuluu lisäksi
asuinympäristö- ja kaupunkikuvia. Noissa kuvissa hän
esittää näkymät hyvin suorasukaisilla, dokumentaarisilla
kompositioilla. Teoksista on poistettu ihmiset ja reaalihetken dynamiikka,
jäljelle jää mollivoittoinen rakennusten olemassaolo.
Mieleen tuleekin Reino Viirilän lukuisat kaupunkikuvat. Mitään
yksityiskohtaa ei ole nostettu esille. Teokset ovat kuin dokumenttivalokuvia
ilman minkäänlaista arvotusta tai painotusta. Heinosen
kaupungit ja kyläyhteisöt ovat usein kuitenkin draamallisia,
nukkuvia, mukana mollbergmainen kohtalon läsnäolo ja odotus.
Kultainen paletti on löytänyt tiensä hänen uusiin
kaupunkikuvauksiinsa.
Heinonen on tehnyt mm. lavasteita
Ystävät toverit-elokuvaan, sekä mainosmaalauksia
ravintoloiden seiniin ja autojen kylkiin. Hän on myös
suunnitellut liiketiloja ulkoa ja sisältä, sekä mm.
maalannut tilauksesta muotokuvia elokuvaohjaaja-akateemikko Rauni
Mollbergille hänen elokuviensa roolihenkilöistä.
Ajatuksia olemisesta
Heinonen on absolutisti - vapaa
viinasta, kuten hän sanoo, lisäten ettei koe mitään
tarvetta paeta itseään alkoholiin, ja yrittää
hukuttaa jotain osaa itsestään sen tuomaan teennäisyyteen.
-Minun nautintoni on hiljaisuus, hän sanoo ja jatkaa: -Saattaa
mennä monta päivää niin, etten tapaa perheenjäsenten
lisäksi muita ihmisiä, koska teen paljon töitä
kotona.
Heinonen on aina ollut luontoihminen,
ja nauttinut luonnon kauneudesta, saaden siitä mielihyvää.
Hän ei ole koskaan viihtynyt kahviloissa istumisissa tai ihmisvilinöissä.
Hänelle mielihyvää tuottavat luonnonrauha ja hiljaisuus.
Hänen ystävänsä ovatkin sanoneet hänen
viettävän epikurosmaista elämää. Epikuroksen
etsimä nautinto ei ollut mässäilyä, vaan tuskasta
vapautumista, joka alkaa siitä, että ottaa vastaan sen
mitä on.
-Kun teen töitäni kotona,
vietän paljon aikaa itsekseni. Jos en tulisi toimeen itseni
kanssa, minun olisi vaikea elää tässä hiljaisuudessa
ja yksinäisyydessä, luonnon helmassa.
Hänen hiljaisuudessa olemiseensa
kuuluu kaiken ylimääräisen taustaäänen
pois sulkeminen, alkaen tietokoneen hurinasta, tai musiikista ja
muusta taustahälystä.
-Nautin hiljaisuudesta. Hiljaisuudessa
ollessa ei aika jäsenny sen mukaan, mitä oli ennen ja
mitä tulee olemaan. Syntyy ajattomuuden kokemus, johon jää
vain läsnäolo, jossa on olemassa kaikki sekin mikä
tulee minun jälkeeni.
Olemisen ajattomuuteen liittyy myös
se, että hänellä ei ole rannekelloa, tai että
hänen maalatessaan kännykkä on useimmiten suljettuna,
ja saattaa usein jäädä pitkiksikin toveiksi pois
käytöstä.
Heinosen elämässä
esiintyy kohtalonomaisuutta: 20-vuotiaana olin hukkua, 40-vuotiaana
olin kuolla myyräkuumeeseen. Toisaalta, kukaan ei ole luvannut
että elämä olisi oikeudenmukaista. Olen syntynyt
onnellisten tähtien alla, ja saan elää nyt kolmatta
jatkoaikaani, josta muistutan itseäni aika ajoin, saaden vastoinkäymiset
ja epäonnistumiset näyttämään mahdottoman
pieniltä asioilta elämän rajallisuuden rinnalla.
Rolf Arnkil on sanonut: -Täytyy
nauttia taipaleesta, matkallaolosta, eikä aina vain varrota
perillepääsyä. Heinosen elämänfilosofiaa
kuvaavat hyvin myös Carl Sandburgin sanat: Aika on sinun elämäsi
kolikko, se on ainoa kolikko joka sinulla on, ja vain sinä
voit päättää mihin se käytetään,
joten varo etteivät toiset käytä sitä puolestasi.
www.kolumbus.fi/johannesheinonen
|